Ennakkoperinnän verolaskurit 2019

Ennakkoperinnän verolaskurit 2019 on työnantajan ja tilitoimiston käyttöön suunniteltu työkalu, jonka avulla voit nopeasti ja helposti laskea työntekijän, yrittäjän ja työnantajan rahapalkan, luontoisetujen, osingon ja muiden tulojen veroseuraamuksia. Ohjelma on tarkoitettu enisijaisesti yritysten ja tilitoimistojen työkaluksi, mutta toki sitä voi käyttää myös yksityishenkilötkin.

Ennakkoperinnän verolaskurit 2019 pitää sisällään 17 laskuria. Autoedun ja oman auton vertailulaskuri on ollut erityisen käytetty laskuri. Myös palkan ja osingon vertailulaskuri on saanut paljon huomiota. Lisäksi yhtiön käyvän arvon laskuri, jonka avulla nähdään verottajan ohjeen mukainen osakeyhtiön arvo nopeasti ja helposti, on saanut paljon kiitosta.

Voit tutustua laskureihin tarkemmin sivun oikeassa laidassa olevista vihreistä linkkilaatikoista. Ohjelman käyttö edellyttää Excel-ohjelman asentamista tietokoneelle. Tuotteen tilauksesta ja hinnoista löydät lisätietoa kohdasta "Tilaukset".

Moni käyttäjä on ollut tyytyväinen ohjelman helppouteen ja monipuolisiin laskureihin. Vähällä rahalla saadaan suuri hyöty. Verosuunnitellun taustaksi saadaan ohjelman avulla oikeita lukuja nopeasti ja monipuolisesti käyttöön.

Jos tarvitset lisätietoa, soita Jarkko Kuusiselle numeroon 050 337 8399 tai sähköpostitse jarkko.kuusinen@ennakkovero.fi. Voit tehdä tilauksen myös sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@ennakkovero.fi.

 

© HR Ennakkoverokonsultointi Oy | Puh. 050 337 8399 | asiakaspalvelu@ennakkovero.fi | Y-tunnus 2474588-3